Se reagoi paremmin pohkeeseen kun yleensä, ja oli aika halukas liikkumaan eteenpäin. Tehtiin aika paljon voltteja, ja ne venyy välilllä vähän liian isoiksi. Ravissa poni meni ajoittain liiankin hätäseksi, mutta jäi silti pohkeen taakse. Liike piti saada reippaaksi, mutta maltilliseksi.Otettiin sitten jalustimet pois ja jatkettiin ravissa niin. Koitin keskittyä siihen, että nojaan tarpeeksi taaksepäin ja saan hartiat taakse, sillä saatan jäädä aika helposti könöttämään. Tehtiin Arlan kohdalla siirtymiset käyntiin neljän askeleen ajaksi. Aluksi ne olivat sellasia töksähtäneitä, ja siirtymisissäkin piti ajatella eteenpäin. Seuraavalla kerroilla sujuikin paremmin.
Laukattiin myös ilman jalustimia, ja se menikin yllättävän hyvin! Nicke kulkee niin paljon paremmin koottuna nykyään. Se kulki suht. hyvin tasaisella tuntumalla ja olin tyytyväinen. Toiseen suuntaan laukattiin sitten kokouraa jalustimet jalassa, tähän asti olimme olleet vain ovipäädyssä suurella pääty-ympyrällä. Takapääty olikin taas tosi jännä, ja sen kohdalla tuli omanlaisia ninjaliikkeitä... Vasen suunta on muutenkin vähän hankalampi, mutta toisessa päädyssä laukka sujui ihan hyvin.
Sen jälkeen tultiin taas ovipäätyyn, tällä kertaa nelikulmioille. Jatkettiin harjoitusravissa, ja kulmien ajaksi piti siirtyä käynttin. Aluksi Nicke punki vähän ulkoapuja vasten eikä ottanut taivutusta kunnolla läpi, mutta parin kierroksen jälkeen se parani. Lopuksi ravattiin hepat vielä eteen-alas. Piti antaa ohjaa ja työntää käsiä eteenpäin, mutta kuitenkin tuntumalla. Tarkoitus oli saada hevoset käyttämään kunnolla ihan jokaista osaansa. Se sujuikin ihan mukavasti molempiin suuntiin! Hieno poni. Oon tosi tyytyväinen tuntiin, se olikin hyvää vastapainoa viimeaikojen tuskastumisille. Kävin vielä lopuksi kävelemässä maneesin takaa maastolenkin, ja pienten puskiin kyyläysten seurana Nicke käveli hienosti. Kiitos Krista kuvista ♥
Torstaina Ronski oli kuvailemassa, koska mä menin sen jälkeen kuvaamaan sitä ja Helmiä. Menin ilman satulaa koska teki mieli vähän chillailla välillä :) Olin ovipäädyssä koska Ompun pitämä kouluvalkka oli takapäädyssä, ihan hyvä vaan. Aluks mulla oli kauheita ongelmia päästä selkään, koska kaks jakkaraa mitkä oli päällekkäin ei suostunut yhteistyöhön :( Lopuksi Ronski sitten punttas mut, habahaba! Nicke oli taas ihan superhyvä, vaikka mulla ei ollutkaan kannuksia, niin se liikku hyvin ja eteenpäinpyrkiväisesti.
Loppuun käytiin vielä kävelemässä maastossa, Mentiin yhtä polkua metsään päin ja kun käännyttiin takaisinpäin, matkalla oli ihan hirrrrrmusen pelottava lätäkkö! No, kattokaa videolta ;) Huvittavinta oli kuitenkin se, että Nicke meni sen toiseensuuntaan hyvin. Tästä lähenkin nyt taas itsenäisesti ratsastelemaan, meen varmaan ilman satulaa ja toivottavasti on yhtä kiva kun torstaina ja ja tiistaina :)
oikein viihdyttävä postuas ihanaa että mainitsit minutkin siellä ♥ ps. ihana toi huii XDD aikamoinen lahopää se kkyllä on juu :)
VastaaPoistaoooii koitappas nyt postaa itekki ;) ja se on lahopääää, koitti tiputtaa mut tänää XD ♥
Poistahienoja ootte pus♥ ja kiva postaus !
VastaaPoistaKuvat on kaikki olosuhteisiin nähden erittäin hyvälaatuisia, niitä on paljon ja ne ovat monipuolisia. Kirjoitat myös hyvin ja video lopussa on hauska loppukevennys, vaikka tärähteleekin. Monipuoliset postaukset ja yleisesti sivu on selkeä ja helppokäyttöinen.
VastaaPoista