VAROITUS TÄHÄN VÄLIIN: Postaus tulee sisältään huonolaatuisia kuvia, jotka on leikattu videoilta, joten suojatkaapa silmänne jos ne eivät kestä. En kuitenkaan itse pidä kuvattomista postauksista, joten tähän on tyytyminen.
Aika ankeeta, silloin kun lähdimme Annan kanssa tallille päin oli valoisaa, mutta perille päästyä oli ihan pimeää. Asiaan voi toki vaikuttaa se, että mentiin kolmella bussilla ja myöhstyttiin vikasta, koska toka bussi tuli jäljessä aikataulusta. Tällaista säätöä se tulee sitten olemaan koko talven, ellen saa hankittua jostain talvirenkaita pyörään. Onkohan sellaisia edes? :D
Syysmasennus on selvästikin vallannut Nicken! Se seisoi apaattisena loimet päällä karsinassa eikä välittänyt oikein mistään. Uuden korvahupunkin se antoi sovittaa kiltisti eikä edes hätkähtänyt. Ei sen tapaista! Jalatkin jaksoi nostaa juuri ja juuri kavioita putsatessa, eikä satulavyön laitossakaan tullut pullistelua vastaan. Hmh, no onneksi poni heräsi tunnilla.
Aluverkassa Nicke oli kiva ja liikkui hyvin ilman raippaa tai kannuksia, mitä mulla ei itseasiassa ookkaan ollut vähään aikaan. Volteilla puski kyllä vähän ulkoapuja vasten. Tähän väliin erittäin monimutkainen ratapiirros jonka väsäsin nopeasti paintilla, toivottavasti saa jotain selvää!
Ensin mentiin paikoiltaan... |
Sitten jo vähän paremmin seuraavilla kerroilla. |
Seuraava tehtävä oli toi 3, eli linjat molemmilla sivuilla, mutta eri kerroilla. Ne meni hyvin, Nicke hyppäsi rohkeasti, ja laukka-askeleetkin sopivat hyvin. Paitsi tolle vaaleansiniselle se kielsi ensin kerran, mutta meni sen jälkeen innokkaasti.
Sitten siirryttiinkin jo rataan, ensin menin sen ristikkokorkeudella. Tota aitaestettä epäilin jo heti kun näin sen, enkä ihan turhaan! Eka erikoiseste, ja sen mukaan mentiikin. Pariin kertaan tuli siis kielto, jonka jälkeen hyppäsi aika hienolla ilmavaralla ;) Loppurata meni hyvin, myös pystykorkeudella. Vaikka esteet eivät olleetkaan hirveän suuria, tehtävä oli tekninen ja korkeus siihen nähden sopiva. Varsinkin kun tää oli vasta meidän kolmas estetunti. Olin tyytyväinen etenkin lopputuntiin :)
Enkä varmasti kolauta! |
Jipii, este!! |
Munki mielestä parempi huonolaatuisilla kuin ilman kuvia :)
VastaaPoistaJep, niin munkin mielestä :)
PoistaEi pysty laittaa kommentej "ina" kohtaa:(
VastaaPoistaOot oikeesti iha karsee hyvä ratsastaa, mä oon ihan kohta kateellinenxD♥
Onks Rose muka kuolluO.OD=
Olin perras yks vuos leirillä ja meen enski kesänä, se on ihan paras paikka...♥
ei sinne voi laittaa kukaa ;D ja hahahah kiiitooos mut en mä nyt niin! Ja joo se kuoli päivää ennen Mäkkii :( ja perra on paras!! ♥♥
PoistaVoi...:( Onneks olin ratsastanu sillo 1½ vuotta tai 2, ni en menny sil enkä hoitanu sitä, muuten ois taas sillee;( Ade oli ihana...<3
PoistaKuka Mäkki oli?
ETKÄ YHTÄÄN VÄHÄTTELE SUN TAITOJA TAI ET ELÄ HUOMISEEN>;(♥
Etkö tiie, se Gobbackan entinen poni, Black Magic? ;o
Poistaja pyhh :DD
Aaaa, mä luulin että perniöstä. Mä en Mäkkiä montaa kertaa ehtiny nähä. Tiiäkkö miks se kuoli tai lopetettiin tai ?;((
PoistaEi mitään pyhejhä.x)
Zulona potkas sitä laitumella/tarhassa :(
PoistaOon jo joskus aiemminkin selaillu sun blogis ja tykkään tästä paljon. Kuvia on paljon sekä teksti on kivaa sekä helposti luettavaa! ps. rakastan sun juutuubi videoita...♥
VastaaPoistaVoi että, kiitos paljon! :) ♥
Poista