You'll never know dear
How much I love you
Please don't take my sunshine away.
Eilen mulla ei ollut koulua, joten pääsin Nickelle jo suh. aikaisin. Ketään kuvaajaa en tietenkään saanut, joten otin kameran ja laitoin sen maneesin reunalla olevien tuolin päälle kuvaamaan. Ei tietenkään tullut mitään maailman laadukkainta videota, mutta parempi sekin kun ei mitään!
Tarkoitukseni oli mennä riimulla JA satulalla. Se tuntui mielestäni parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä Nickelle riimu on kivempi, ja mun on helpompi mennä satulan kanssa. Tallille päästyä aloin kuitenki vähän epäilemään onkohan se riimu sittenkään hyvä idea, koska osa lumista tippui katolta ja karsinoiden siivous oli kesken, jolloin maneesin takaovi oli auki turvetta hakemista varten. Hain Nicken tarhasta ja harjasin sen hyvin, ja laitoin satulan. Päätin kuitenkin mennä riimulla, ja hain kaksipäisen riimunnarun.
Lokakuu 2012 |
Maneesissa tein alkuun vähän maastakäsinjuttuja. Seuraamista, pysähtymistä ja luoksetuloa. Luoksetulossa Nicke meinasi kokoajan seurata perässä, mutta lopulta se onneksi ymmärsi pysähtyä ja odottaa kutsua :D Hassu poni. Selkään päästyäni jätin suosiolla takapäätyyn menemisen, koska siellä oli ajoittain paljon kolistelua, joka saisi Nicken entistä hermostuneemmaksi. Siis koska se on yleensä muutenkin vähän jännittyneempi siellä.
Kun otin "ohjat" käteen, niin Nicke oli niiiiiin paljon parempi kuin suitsilla! Se rentoutui paljon nopeammin ja antoi periksi. Suitsien kanssa se jää helposti kättä vasten eikä asetu rehellisesti tai jää heiluttamaan päätään puolelta toiselle, mutta nyt se oli paljon tasaisempi. Tein paljon voltteja ja väistöjä. Ensin ulkoavut jäivät liian heikoiksi, mutta korjasin sen seuraavalla kerralla. Nicke väisti itseasiassa aika hyvin.
Ravissa annoin Nicken ensin mennä pidemmällä kaulalla, jotta sen takajalat ja selkä tulisivat paremmin mukaan. Ympyrällä se aina välillä kurkki takapäätyä kohti, mutta puolipidätteillä ja kunnon asetuksella se alkoi reuntoutua. Välikäyntien jälkeen aloin vaatia Nickeltä kootumpaa muotoa ravissakin. Istuin itse harjoitusraviin. Tällä kertaa osasin jopa istua melkein hiljaa! Nickellä on nimittäin aika haastava ravi. Keskityin kunnolla siihen, että kädet on kannettuina, polvet eivät purista satulaa, jalat eivät valu liian eteen, lantio joustaa, olkapäät on takana ja katse edessä. Kävin jokaisen noista erikseen mielessä läpi useampaan kertaan, ja alkoihan se sitten onnistuakin. Nickekin tuli huomattavasti paremmaksi ja pärski tyytyväisesti. Olin tosi ylpeä meistä kummastakin :D
Laukassa homma vähän levisi, sillä riimulla oli vaikeampi koota askelia. Ravissa se onnistui hyvin, mutta laukassa kokoaminen jäi vähän vajaammaksi. Tein paljon nostoja, sillä se auttaa Nicken takaosan vahvistumista. Vasempaan sujui ihan hyvin, mutta oikeassa kierroksessa poni alkoi vähän pelleilemään. Parin onnistuneen pätkän jälkeen jatkoin ravissa, koska se sujui kerrankin niin hyvin! Kun molemmat oltiin tyytyväisiä, annoin pidempää ohjaa ja ravasin kunnolla eteen-alas molemmissa suunnissa.
Ainiin, yhdessä kohtaan tippui lumet katolta, mutta Nicke ei välittänyt siitä yhtään, jeejee! Lantoja kerätessä Nicke kaatoi lopussa turvallaan koko pienen saavin :D Se on vaan niin söpö.
Tässä vähän epämääräinen videokooste, mutta kattokaa nyt varsinkin tota vikaa pätkää! Menispä meillä useamminkin yhtä hyvin. Okei, mun jalka heiluu aika paljon jnejne, mutta Nicke näyttää niin tyytyväiseltä ja muistaa jopa nostella jalkojansakin :) Kannattaa laittaa HD, niin saa enemmän selvää.
Tehtiin muuten tallin vakiporukalla ulkomaalaiselta nettisivulta tilaus, koska siellä oli Kingsland- alennus ilman postikuluja. Eilen sitten sain mun paketin!
Hups, unohdin ottaa kokokuvan! Mutta tää on tällänen kiva, aika ihonmyötänen huppari. Logokin on mun mielestä tarpeeksi hillitty ja tyylikäs. Voisin ehkä käyttää tätä koulussakin.
Ounou, täähän on aivan liian iso! Tollanen... säkki :D Malli on jotenkin outo, koska tääkin on kyllä kokoa XXS. Muttajoo, huppu ja noi kyynärpaikat on tollasia ihanan karvasia! Edessä lukee Kingsland ja winter. Ehkä mä nyt tota voin käyttää vaikka näytänkin sumopainijalta (etenkin kun se on kiinni), koska toi väri on niin ihana ja muuten kivannäköinen.
Ihanat sukat, joissa vähän blingiäkin ;) Oli pakko tilata ton hupparin seuraksi! Nyt tarvisin enää punasen korvahupun, tallilta kyllä löytyisi huopia..
Ja no, mua ei kiinnosta vaikka vihaisitte Kingslandia, ei tarvitse tulla kauhistelemaan! Mulla ei myöskään ole noussut mikään päähän, ja ihan ite oon käynyt töissä ja kerännyt rahat. OMG mikä KL teini!
Multa on pyydetty postauksia, joissa olisi enemmän tekstiä. Oliko tässä kuitenkin ihan liikaa, jaksoiko kukaan lukea?
mistä noi on tilattu :)
VastaaPoistahope valley saddlerysta :)
Poistamissä oot töissä :)?
VastaaPoistaviikonloppusin talleil :)
Poistahienosti meette :) <3 !!
VastaaPoistakiitos (: ♥
PoistaHyvä te ja jaksoin lukee XD mäki tykkään KL:llästä vaik ei hirveest ookkaa niiltä vaatteita... Ainaki se kisatakki :) millo muute tilasitte :D ???
VastaaPoistahyvähyvä ;D ja vajaa pari viikkoa sitte, sä et muuten tilannu mitää? :o tai sun äiti ainaki oli siinä fb keskustelussa mukana
PoistaAijaa??? Enkö mä sit ollu????? Mitämitämitä xD :)
Poistaet näköhjäää ;//// varmaa ajateltii et sun äiti hoitais ku toi on ulkomailt ja sillee :D
Poistatää oli just kiva postaus! :) just sopivan pitkä.
VastaaPoistakiva kuulla! :)
Poistajoo oli just hyvän pitunen ja tasapuolisesti materiaalia, ettei esim. kilometri tekstiä ilman kuvia etc. hyvin menitte, ku muistelee aiempia videoita niin ootte kehittyny tosi paljon! ainoo et välillä kannoit kädet ehkä jopa vähän liikaa mun makuun:D
VastaaPoistajee kitos :) nojoo totta, mut mun on pakko vähä liiotella et se menee mun takaraivoo, koska mul on ollu toooooosi pitkää ongelmana se etten kanna käsii :D
PoistaTosi kivan näköstä menoo! :) & hienot tilaukset, varsinki toi eka huppari on tosi kiva :--)
VastaaPoistavoi kiitos paljon ja mäki tykkään! (:
Poistano höh valleyssä ei oo enää sellattii et ilman postikuluja :( tilasin kans ite ton punasen hupparin, kunpa se jo tulisi !
VastaaPoistajeejee :) tosi iso on kyl :D
Poistatää oli just kiva ;) ainakaa video ei heilu yhtään :D jja hienosti menitte + ihana huppari <3 (:
VastaaPoistahhhaa joo täl kertaaa ei video heilu ;D mut kiva et tykkäsit ja kiitos (: ♥
PoistaTää postaus oli tosi hyvä! :) Ihan mielissään luin, niinkö tietysti muitakin..!!
VastaaPoistajeejeee kiva! :)
Poistavooi vitsi ootte kyl hienoja !! ♥ ja ihanat noi hupparit, ainaki toi ylempi :) !
VastaaPoistavoi vitsi kiitoos !! hih ♥
PoistaSaanko kysyy, et minkä kokonen toi ylempi huppari on, ku ite oon kattonu jo pitkään samaa, mut kokoi vaa xs, et menisköhän ku oon aika pikkunen 162cm pitkä :) ? Kiitti jos vastaat :))
VastaaPoistano mul on xxs ja oon 164,5cm :D
Poistatää oli just hyvän pitunen postaus, kyl oisin vieläki enemmän jaksanu lukee mut tää oli just sopiva ;) ! ja noi on ihan sika ihania noi kingslandin huppari, varsinki toi eka ♥ !! teen ryöstömatkan teille ;D noei :DD ! ja hienot ootte!! ♥ haluisin taas tulla joskus kuvaa! :)
VastaaPoistano hyvä et oli sopiva ;) ja joo hei älä ♥ yritäpppäs vaaaan ;)) ja tuuu ihmeees!! :) kiitos ♥
PoistaVoi ei, te meette niin hienosti! ♥ Tekstimäärä oli just hyvä, ja kirjotat tosi selkeesti (:
VastaaPoistakiitos!! :) ♥
PoistaUuuu hienot te ;)) ja mite toi toine huppari on noin iso :DD
VastaaPoistauuu kitos ;) ja en tiiie näät sit, oikeesti kunnon säkkki XDD
PoistaAnteeks toimia hieman kielipoliisina, mutta:
VastaaPoista"You'll never no dear
How much I love you
Please don't take my sunshine away."
Se "no" tuskin on siis tarkoitettu olemaan sana ei, eli siis kirjoitetaan know = tietää.
Mutta muuten kiva postaus, mulle vaan pisti tuo silmään ;).
hahah, kiva lagaaaminen ollu ku oon kirjottanu :D mut hyvä et huomautit, korjasin! :)
Poistaooi kiva postaus taas ja hienostii meettee!♥ ja toi ylempi huppari varsinki ihana! :Dd
VastaaPoistakiitos allllllko ;) ♥
Poistauii hienoudet !! ♥ kiva postauss & kivsut hubbarit ;)
VastaaPoistathankyouuuu! ♥
Poistaei ollu yhtää pitkä just sopiva ja must noi vaatteet oli tosi kivoja (:
VastaaPoistahyvä! :)
Poistapaljoks makso toi eka huppari ??
VastaaPoistaja kiva postaus ;) sillai monipuoline ku oli kooste ja sit viel noit ostoksii :)
ööö enmuista, alkuperänen hinta 80€ mut oli alennukses niii ehk jotai 25€ vähemmän :D
PoistaIhania nuo molemmat hupparit! Harmi vaan kun ite oon niiiiin pieni (alle 150cm...) että XXS:kin on ihan liian iso... :DDDD
VastaaPoistavoi ei :D ärsyttäväää kun nää merkkivaatteet on yleensä niin isoja! :/
PoistaTuo huppari on unisex-vaate eli xxs vastaa m kokoa. 3kokoa pienempi kuin oma koko pitäisi ottaa, että olisi sopiva.
VastaaPoistaPakko on nyt tulla pätemään, että unsex meinaa sitä, että naisille ja miehille on samat koot, mutt siis koska miehet on isompia, niin teoriassa juu. Ja ku kerroit mist noi tilattii ku itte meinasin tilaa yhe hupparin mis oli viel xxxs koko, mjt eilisen jälkee oli vaa l kokoo :|
Poistano toi toinenkin on unisex ja samaa kokoa mutta aivan sopiva ;D
Poistajaksoin lukee. Menis Nicke mullakin noin hyvin :D
VastaaPoistano hah :D
PoistaNO Jooh :D
PoistaMistä tilasit noi KL kamat? Ihan sairaaan hienoja, oon oikeesti kade sun vaatteista :D
VastaaPoistaTää oli muutenkin tosi kiva postauss!
Kiitos paljon! ja tohon ekaan kommenttiin on kirjotettu liikkeen nimi :)
Poistaonko toi eka huppari iha normaali kangasta vai sellasta verkka kangasta?:D tosi kiva!
VastaaPoistaverkka :)
Poistatosi kiva postaus! Ja mun mielest toi sun "sumo" huppari on tosi ihana :) näyttää ainaki mukavalta ja lämpimältä :) mä oon ainaki käyttäny KL vaatteita koulussa, ja vaan heppaihmisten mielestä siin on jotain outoa. Usein saan ei-heppailijoilta tosi kivoja kommentteja KL vaatteista :D Ja mulla esim pari KL hupparia on säilyny uudenveroisena nyt 6 vuotta!!
VastaaPoistajep niii, se on lämmin! oonki pitäny sitä nyt viimeaikoina koeviikolla koulussa, tosin takin kanssa :D ja hyvähyvä :)
Poista