Ja otsikkoon. Maanantain tunnilla meninkin yllätyksekseni Petellä! Voin rehellisesti sanoa, että oli ehkä vaikein hevonen jolla olen ikinä mennyt. Ja sekin johtui siitä, koska Pete on niin hieno! Mitä hienompi hevonen, sen vaikeampi, right? Heppa oli älyttömän herkkä, mutta silti jotenkin vahva.
Suurimman osan tunnista olin ihan ulapalla. Etenkin alussa ravissa Pete juoksi mun alta pois ja oli ohjastuntumaa vasten, koska en osaa edelleenkään mennä reippailla hevosilla. Treeniätreeniä! Tehtiin ravi-käynti siirtymisiä pääty-ympyrällä, ja ajoittain heppa rentoutuikin ja tuli ihan kivoja pätkiä. Vasempaan kierrokseen enemmän.
Laukassa Pete meni vähän paremmin, kuin odotin. Välillä saatiin ihan rauhallista ja suht. rentoa laukkaakin, mutta paljon on silti parannettavaa. Tosin kun laukattiin pitkään, niin loppua kohden Pete alkoi vähän kuumua. Oikeaan kierrokseen ei mennyt niin hyvin, herkkä heppa vaihtoi pari kertaa vastalaukkaan (istuntaaaaa), ja oli jännittyneempää.
Loppuravit meni itseasiassa ihan ok! Pääsin menemään pidemmälläkin ohjalla, ja Pete pysyi silti suht rentona. Mentiin kahdeksikkoa, ja takapäädystä ovelle päin heppa aina vähän kiihdytti :D Mutta rauhoittui volteilla.
Mun istunta oli tällä tunnilla jotain järkyttävää.. Lyhyet jalustimet + reipas ja herkkä hevonen = 100 kertaa pahempi könötys! |
JA VIELÄ LISÄYS. Kävin eilen shoppailemassa vanhojen jatkoille mekon ja tansseihin koruja, ja ajattelin laittaa tähänkin näytille. Siitä MyDay postauksesta kuitenkin tykättiin ja toivottiin lisää sen tyylisiä. Onko tämmöinen teidän mielestä ihan turhaa vai kiinnostavaa? :D
Ninja |
MicMac |
Ninja |
Spirit Store |
kiitti ku mainitsit mun läsnäolon..... kuulostaa aivan kuin olisit käynyt yksin shoppailemassa suurkaupungissa.
VastaaPoistasori hei ;(( RISPEKTII ANNALLE!!!!!!!!!!!!11
PoistaOi kun söpö tuo Pete :)
VastaaPoistase on! :)
Poistaoiii kiva postaus taas inokki ! ;) ja hienosti menee hevone niiku ain hihii hienoaaa ♥ !! :)
VastaaPoistaoi kiiitoos fano tai wino ;) ja ei se oikeesti mut hihiih kiitoos! ♥
Poistaihana toi kruunu!!
VastaaPoistauu hei älä! se on muuten TIARA
Poistaihana postaus^_^
VastaaPoistakiitos :)
Poistahaha mulki on tommone kaulakoru :D mut kiva tää!
VastaaPoistahaha jeeea, superman :D
Poistano vähä kiva tää ja kivaku menit petel, mut hyvin näytti menevän ;)
VastaaPoistanojaa mut kiiiitti hei ;)
Poistahei ota kuva kun toi mekko on sun päällä!:) ja joo tee enemmä näitä lifestyle postauksia nää on tosi kivoja!!:)
VastaaPoistano voin ottaa sitte ku on vanhat, teen siitä päivästä varmaan lifestylepostauksen :) ja kiva kuulla :) !
PoistaUUH PRINSESSA !! ;));) ♥ mut söpö hepsu ja sä ;)♥
VastaaPoistaNO UUUU ;))) hei kiitti ♥
PoistaOtat sitten kuvan noi päällä haluan nähdä!!
VastaaPoista:) <3
hiihih jooo sitte myöhemmin :D ♥
Poistamiks noin kyhyt mekko ? :D vaikka kivahan toiki on! ja tee lisää lifestylepostauksii w
VastaaPoistakoska jatkot :D mut ei see oo nii lyhyt milt näyttää kuvas :)
Poistahullun kiva blogi! tää ulkoasu on kivan yksinkertane ja kirjotat kivan selkeesti ja noista kuvista plussaa! oot muuten sika kaunis :)
VastaaPoista+liityin lukijaks
voi kiitos paljon, piristit päiväää! :)
Poistavoi miten nätti hevonen! : )
VastaaPoistawww.terhisuanto.blogspot.com
Onks Vaavi sit hieno <3
VastaaPoista